Tämä järvi on kokonaan minun, koska minä löysin sen. Kelluin virran kuljettamana läpi syksystä kevääseen. Kesällä tästä heräsin, kuten olen jo monesti herännyt.
Järven rannalla seisoo väritön tölli, pienen matkan päässä. Mökin sumeista ikkunoista voi nähdä sen laiturin, jolla nyt seison. Lankut narisevat jalkojen alla, pieni aalto iskee kannakkeisiin. Pian vetää itsensä pois ja iskee kohta jälleen. Niin laituri nousee ja putoaa.
Tölliin vievää tietä verhoaa siistissä mitassa kasvava ruoho. Se on ollut hallitun pituinen koko kesän. Se on minun nurmikkoani, minun polkuni vierellä. Ruoho kieltää astumasta päälleen ja minä tottelen. Kävelen vain tarkkaan mittaan lasketun hiekkapolun pienillä kivillä.
Tölliin noustaan parin askelman avulla. Hirsi natisee, painava puuovi natisee ja laituri takanani yhtäkaikki natisee. Sisällä palaa hento takkatuli, joka kuuluu minulle. Heräsin siitä ja lämmittelin sen lieskojen keskellä. Sen pauke pitää yötkin lyhyinä. Se syö halkojani, jotka herättyäni vierestä löysin. Elän näistä haloista.
Töllin toisella reunalla on ovi. Löysin sen pudonneiden halkojen takaa. Se ei kuulu minulle.
En uskalla avata ovea, mutta se natisee silti. Ajattelenkin vain sen raottamista ja aallot lyövät minut siitä kauemmas. Rintani painuu kasaan, keuhkoni huutavat ilman ulos. Ja herään järvestä uudestaan.
Tämä järvi kuuluu minulle. Minä löysin sen. Tuo ovi halkojen takana löysi minut. Kuulun nyt sille.
Oven takana on portaikko. Se johtaa kellariin, eikä kuulu minulle. En ole ikinä nähnyt portaikon pimeää, koska en ole ikinä avannut ovea. Tai herännyt järvestä. Tästä vedestä, jonne kadotan nilkkani ja kämmeneni. Tämä laiturin natina, nämä iskevät aallot. Olen aiemmin herännyt täältä.
Siisti pihani on peitelty oranssein lehdin. Lehdetkin kuuluvat nyt minulle, minä löysin ne. Kädessäni ei ole haravaa, harava lepää töllin seinää vasten. Haravassa ei näy mitään värejä.
Pienen polkuni pienet kivet ovat siirtyneet paikoiltaan ja piippu tupruttaa väritöntä savuaan. Halot ovat töllin kulmasta loppuneet.
Ne halot olivat minun, joku on löytänyt ne. Ne eivät ole enää minun. Katson taakseni, järvi on vieläkin minun. Järvi on niin kaunis, täynnä mustaa vettä.
Liekit paukkuvat, ovet paukkuvat. Herään kasvoni liekeissä. Täällä on lämpöä, joka kuuluu minulle. Löysin raollaan olevan oven, jota en ole aiemmin avannut. Sen takaa kuuluvat aallot. Heijaavat aallot vetävät minut ovelle, ne löysivät minut.
Oven takana on portaikko. Musta portaikko hukuttaa nilkkani ja sormenpääni. Portaiden alapäässä kajastaa heiluvaa valoa. Valo ei ole minun, portaat eivät ole minun. Löysin hämärän, joka on nyt minun. Koko hyllyllinen minua varten.
Löydän askeleen, askel löytää portaan. Porras on nyt minun. Se on märkä.
Herään pihalta, lätäköstä. Löysin kylmyyden, joten se on nyt minun. Laituri ei natise, aalto ei heiluta. Järvi on valkoinen, joten se ei ole enää minun.
Töllin pihakin on vitivalkoinen, askelten peittämä piha. Se ei kuulu minulle, vaikka löysin sen. Löysin vaatimattoman halkopinon lepäämässä kahden hyllyn piirittämänä. Liekki ei enää pala, tai kuulu minulle. Löydän käteeni yhden halon, kuulukoon se.
Katson portaisiin, lasken itseni pimeään. Jos pääsen alas asti, voisin vihdoin löytää sen, joka minut omistaa. Voisin tulla löydetyksi, löytää ja omistaa. Voisin vihdoin herätä.
Astun hämärään leukaani myöten, vedän syvään henkeä. Pimeä pistää ihon täyteen reikiä, löytää jokaisen hermon. Haron harvapiikkisillä käsilläni, hämärä ei päästä minua läpi. Olen nyt sen kokonaan. Pyrin pintaan, mutta päälläni on katto. Hakkaan nyrkkini rikki, hakkaan halon halki. Tunnen pistävän pimeän vyöryvän sieraimistani sisään, haukkaavan kieltäni ja tukkivan korvani.
Löysin katosta heijastavan peilin. Sen toisella puolella olisi kaikki hyllyjen väleihin pudonnut totuus. Jokainen pirstaloitunut porras. En vain saa itseäni palasiksi. Sirpaleet eivät ole minun.
Menetän tajuntani ja annan sen mennä. Virta työntää minut vielä etäämmäksi, eikä peilikuva enää löydä minua. Se ei olisi koskaan enää minun.
***
Tämä järvi on kokonaan minun, koska minä löysin sen. Kelluin virran kuljettamana läpi syksystä kevääseen. Kesällä tästä heräsin, kuten olen jo monesti herännyt. Tänne halusin kuulua. Keskelle mustaa vettä.
Kädessäni keskeneräinen, puolikas halko, jonka puolikas jäi muun maailman tavoin jälkeen. Sirpaleina järven pohjaan.
kirj. 30.10.2023