Osaavat kyllä rakentaa neonkylttejä ja muuta tyhjää sieluntäytettä, mutta eivät hissiä kerrostaloon! Kim kirosi itsekseen. Kävele hetki ulkona ja opit kyllä tunnistamaan sateenkaaren jokaisen sävyn. Kävele tässä talossa kaksi kerrosta alaspäin ja oma oksennuksesikin alkaa näyttää sävykkäältä. Tai toisivat edes ne kyltit tänne rappukäytävään. Siihen vilkkuvin valoin ”kerros 11, jaksat kyllä 아빠!” Kim osasi käydä ennen kaikkea omille hermoilleen. Kulahtaneessa kyltissä luki 10. Tummanvihreää vaaleanvihreällä pohjalla. Väri taidettiin löytää alelaarista, muiden homeen sävyjen seasta. Kim oli siis virallisesti puolivälissä, paitsi saman verran rappusia tultaisiin myös ylöspäin. Eli kolme neljäsosaa takanapäin. Toisaalta oli vasta tiistai, eli… Ei taksikuskin tarvinnut osata matikkaa. Kerroksia oli sentään enää yhdeksän jäljellä. Voisihan nämä asiat varmaan huonomminkin olla. Tuttava Park asuu 30. kerroksessa ja jaksaa muistutella näkymästään kaupunkiin. Kaupunki haisee vain pakokaasulta ja paskalta. Toivottavasti näyttää paremmalta. Ilman hissejä jokaisen yrityksen johto istuisi varmaan kellarissa mielellään. Näillä korkeusasteilla Kim aina sattumalta muisti, kuinka halpa vuokra hänellä oli. Park varmaan maksoi maisemastaan maltaita. Mitä helv… Kim oli taas kerroksessa 9. Hän olisi voinut vannoa olevansa julman vitsin uhrina, mutta televisiokameroita ei näkynyt missään. Valvontakamera vilkutti kyllä tuttua punaista valoaan, mutta ei siitä saisi jekutettavan ilmeistä selvää. Arvotonta telkkaria se sellainen olisi. Pian koko kerroksen numero vaikuttikin aika toissijaiselta. Nyt Kim alkoi taas uskoa maailmanjärjestykseen, kun turvallinen femma kohtasi hänet vanhana tuttuna. Jonkun pitäisi korjata tuo kutosen numerointi. Innoissaan ja takaiskusta selvinneenä Kim jätti joka toisen askelman välistä. Enää 4 ja 3, mutta… Kim törmäsi vauhdilla iäkkääseen naiseen, joka älähtäen horjahti ja iski päänsä kaiteeseen. Se oli kolmosen Sohn! Nimeltään Kolmosen Sohn, ja päättää päivänsä kolmannen ja toisen kerroksen porraskäytävän taitteessa. Traaginen turma, Kim päätti. Sohn tiputti laukkunsa, joka heläytti portaikon täyteen kolikoita. Kuka käyttää enää kolikoita? Kim tarkisti Kolmosen Sohnin pulssin. Ei hän ollut oikeastaan koskaan tarkistanut pulssia keltään, mutta hän oletti sen olevan yksinkertainen juttu. Eipä ollut. Eihän tässä ehdi tuntea mitään! Kim tarkisti porraskäytävän, kukaan ei nähnyt törmäystä. Ehkä Kolmosen Sohn oli tarpeeksi vanha jo kaatuilemaan itsekseen. Kim nappasi maasta lähimmän 500 Wonin kolikon ja lähti päättäväisesti kohti kakkosta. Ei saatana. Se valvontakamera! Kim katsahti taakseen ja näki, miten valvontakameran puna iski hälle silmää. Nyt oli tosi kyseessä. Ruumis oli ihan pakko piilottaa. Kim ei ollut ihan varma miksi, mutta hän oli nähnyt televisiosta monta ruumiin piilotusta. Kolmosen Sohn oli hintelä ja hengitti kevyesti. Mihin piilotat ruumiin porraskäytävässä? Ehkä siivouskomeroon? Tuo taitaa olla sellainen. Kimin hämmästykseksi siivouskomeron ovet avautuivat napista painamalla. Niinpä tietenkin, modernia digitaalista, tietenkin. Niissä sai myös valita, siivotaanko kattoa vai lattiaa, nuolella sai päättää. Sillä ei ollut nyt Kimille väliä, kunhan ruumis johonkin siivotaan. Outo vain tällainen komero, jossa isot peilit joka seinällä. Ehkäpä jostain numerosta valitaan oikea siivousväline? Kim kokeili numeroa 20. Se oli hänen onnenlukunsa. Vaan eipä ilmestynyt siivousvehkeitä mistään, sen sijaan ovi meni kiinni ja Kimistä tuntui kuin hänet olisi lähetetty kuuhun kärsimään synneistään. Se olisi jo kiinnostavaa. Saisi taksi hetkeksi jäädä. Mitä hyötyä taksikuskeista edes on? Ajakoot rikkaat autonsa itse mutkalle. Plim-plom! Siivouskomero ilmoitti pysähtyneensä. Kim hämmästeli tätä siivouksen digitaalisen vallankumouksen hyödyttömyyttä. Hänen imurinsa sentään meni vielä napista päälle ja pois, ei tarvitse vaikeasti kaikkea tehdä. – Hyvä herra! Mihin olette minua kuljettamassa? Kolmosen Sohn avasi silmänsä, mutta jäi vielä Kimin hoteisiin. Eikö se kuollutkaan? Kim joutui nyt hetken ihan miettimään mitä oli juuri tapahtunut. Hän laski harmaantuvan rouvan vapaaksi, joka puisteli takkinsa olat perusteellisesti. Olipahan taas seikkailu, Kim mietti ja näki nimensä ovessa. Avainkin sopi lukkoon vallan mainiosti. Mennään vaikka sohvalle juomaan teetä. Teemaku oli hänen lempparinsa, elefantin rauhoittava orkidea. Taskuissa oli kahdet avaimet. Mistäs tämä ₩500-kolikko on tullut? Kim avasi ikkunan ja tunsi kaupungin hajut. Neonkylttien tunkeileva valo maalasi katon kaikilla sateenkaaren väreillä. Hän ihaili kirjahyllyä koristavaa muotokuvaa. Siinä oli herra Kim perheensä kanssa. He näyttivät onnellisilta. Miksi toisen onni sattuu näin paljon? Kim nappasi kuvan taskuunsa ja häipyi vähin äänin asunnosta.