Oranssi tuuli pauhasi jokaisen raon täyteen pölyä. Harvoin sitä ajattelee, miten polut ovat olemassa vain ihmisiä varten. Vai sittenkö toisinpäin? Riko ehti hyvin pyörittelemään vastaavia kysymyksiä mielessään. Ei ollut enää jäljellä muuta kuin reppu ja aikaa. Kilometrien peltotaival ei vieläkään antanut itsestään päättymisen merkkejä, mutta vaeltamaanhan hän oli tullutkin. Patikointia helpotti suuntien rajattu määrä – eteenpäin tai taakse. Hiekkatien keskiosa kukki kuin viimeistä päivää, eivätkä ojia ympäröivät heinät mitassa paljoa hävinneet. Väriltään ne vaan eivät olleet lempeitä, vihreitä. Ei, miltei kaikki kasvusto oli tätä nykyä oranssia ja ruskeaa. Ehkä oli syksy, ehkä ei. Riko ei enää omistanut kalenteria tai seinää sellaisen ripustamiseen. Ensimmäinen aalto vei molemmat ja loput. Olikohan siitä jo vuosia? Aika on siitä oiva reittiopas, että se ohjaa aina eteenpäin. Pölymyrskyn pahin vaihe alkoi jo olla takana päin. Riko otti pullosta kulauksen vettä ja pyyhki hikipisarat otsaltaan. Samalla hän puhdisti omatekoiset suojaimensa. Pöly oli värjännyt ne kelmeän oransseiksi. Hengityssuojan ja laskettelulasien takaa ei pölyn keskeltä ollut nähnyt pitkälle – ainakaan ilman mitään nähtävää. Nyt Riko näki. Pieni tyttö punaisissa vaatteissa oli lyyhistynyt keskelle tietä lyhyen matkan päähän. Ruumiita kyllä näkyi tuon tuosta, turha päätään vaivata, Riko mietti ja jatkoi rauhallista kävelyvauhtia. Ei, vaatteet olivat kyllä olleet vaaleat. Riko oli ajatellut ottavansa tämän vaelluksen rennosti ja ilman turhaa rehkimistä. Vaistomaisesti hän oli kuitenkin jo juossut tytön luo. Raju verenvuoto ei kuulunut normaaliin oirekuvaan. – Hei! Herää! Riko joutui avaamaan ääntään. Sitä ei ollut käytetty hetkeen. Tyttö näytti hengittävän, eikä veri tainnut olla hänen. Tytön takana lojui verinen puuveitsi ja epämääräinen kangaspussi. Niistä muutaman kymmenen metrin päässä taas näkyi ihan oikea ruumis. Veri taisi sitten kuulua hänelle. Tytön silmät räpsähtivät auki ja hän potkaisi viereen kyykistynyttä Rikoa polveen. Potku ei juuri sattunut, mutta säikäytti sen verran että Riko horjahti taaksepäin ja laskeutui suoraan vesipullonsa päälle. Pullo räsähti komeasti rikki. – Pysy kaukana! tyttö huusi ja ryömi puuveitsensä luo, ottaen sen vapiseviin käsiinsä. – Pysyn, pysyn, Riko rauhoitteli. Oletko kunnossa? Kuka olet ja mitä teet täällä? Tyttö oli yhtä lailla uhkaava kuin peloissaan. Hän vilkaisi taakseen ja varmisti, että mieshahmo makasi vieläkin paikallaan. Kyynelehtivät silmät kääntyivät takaisin Rikoon. – Isoisä... yritti… tappoi isän ja äidin! Itkua ja hengenahdistusta jatkui vielä tovin. Riko istui paikallaan ja kuunteli. Tyttö ei ollut varmaan edes kymmentä ja nimeltään Siiri. Tuuli laantui ja pölymyrsky ehti rauhoittua. – Ja tuolla siis asuit perheesi kanssa? Riko kysyi ja osoitti risteävän tien päässä nyt selvästi näkyvää pirttiä, joka vaikutti lähtevän tuulen mukana lähipäivinä. Siiri nyökkäsi. – Outoa että olet vielä hengissä. Ethän ole syönyt riisiä? Taidat olla immuuni oryzataudille? Siiri ei osannut vastata. Hän laski katseensa ja huomasi miten Rikon vesivarannot makasivat nyt hiekkatiellä. – Anteeksi kun potkaisin! Ei ollut tarkoitus, Siiri sanoi ja pyyhki kyyneleet veriseen hihaan. – Ei tuo mitään, pitää etsiä jostain uusi pullo, Riko vastasi ja nousi samalla seisomaan. – Minulla on! Siiri huikkasi ja haki takanaan lojuvan pussukan ja pisti veitsen taskuun. Varovasti hän esitteli pussin sisällön: kaksi riisiviinipulloa, muutama siemenperuna ja vasara. Ja jotain… muuta outoa. Pussista pääsi epäilyttävän vahva etikan tuoksu, mutta Riko oli jo nähnyt liikaa outoja asioita tätä hätkähtääkseen. Hänen suunsa kääntyi virnistykseen. – Nuo pullot… niissä on siis vettä? Riko tiedusteli. Taidat olla liian nuori juomaan viiniä? – Kuulostat ihan isältä! Täytin ne vedellä ennen kuin karkasin, mutta isoisä lähti perään… sitten... sitten… Siiri ei enää halunnut jatkaa lausetta. Riko huomasi tämän ja keskeytti. Ei hänen välttämättä tarvinnut edes kuulla loppuja. Isoisä olisi kuollut pölyyn kyllä ilman puukoniskujakin. – Kuules, Siiri. Jos minä saan toisen vesipulloista, voin lainata tuon verisen paitasi tilalle toisen vaatteen. Se voi olla vähän liian iso, mutta tein sen itse suunnilleen sinun ikäisellesi tytölle aikoja sitten. Käykö tämä? Siiri nyökkäsi ja uudet toverukset tekivät täten vaihtokaupat. Vailla parempaa, päätti parivaljakko jatkaa polun määräämään suuntaan. Riko ei vielä viitsinyt paljastaa Siirille, että hän oli täällä ihan syystä. Etsimässä lisää siemenperunoita.