Vielä pieni kokeilullinen ruiskaisu ja neula olisi valmis. Tuttuun tapaan, sitä pitää vielä kevyesti töpäyttää etusormen kynsipuolella. Sillä puhdistetaan ylimääräiset lääkenesteet ruiskun mikroskooppisen terävästä kärjestä. Elämän viimeinen pisto tulee hoitaa huolella joka kerta.
Ennen neulaa ja liuossekoitusta tuli valita oikeanlaiset mustat neopreenikäsineet kolmesta eri erästä ja asettaa kaksi paria ilmatiiviisti toinen toisensa päälle. Ennen hansikkaita, yövartija on asettanut kasvoilleen suojanaamion sekä nenäsuulakkeen ja kytkenyt ne vyöllä roikkuvaan varahappikapseliin kiemurtelevin letkuin.
Tunteja kestänyt valmistautumisrituaali oli alkanut jo tunteja sitten perusteellisen puhdistavalla suihkulla ja jatkunut kuivauskaapista puvustamoon. Hienointa mustaa silkkiä kauluspaidasta takkiin, takista housuihin ja housuista sukkiin. Jalassaan kiiltäväksi lankatut kalossit. Unohtamatta liiviä. Toimitus oli yhtä kuin ohjesääntö – virallinen. Nyt ruiskukin oli valmis.
Vartija laskee juuri siistimänsä neulan hellän varmasti pienen salkun kankaiselle sisäpinnalle. Siinä on juuri sopivan kokoinen, hieman ahdas lovi. Salkun kansi sulkeutuu ja napsahtaa lukkoon. Vartija pyörittää kemikaalipullojen korkit kiinni, naksauttaa tarkkuusvalon pois päältä ja suunnistaa kuun valaisemien instrumenttien lomitse. Huoneen takaosassa on raskas metalliovi, joka aukeaa salkun tunnistimen aktivoiman motoriikan ansiosta itsestään. Vieläpä kevyen näköisesti.
Portaikossa on tarkoituksellisen hämärä, mutta sen pohjalta kajastava valo paljastaa juuri tarpeeksi. Vartija tuskin tarvitsisi sitäkään, olihan hän kulkenut rappusia jo satoja kertoja. Ellei tuhansia, hän kertasi mielessään, samalla toivoen tarkan määrän kenties unohtuneen jo lopullisesti.
Pian kalossit kumisivat kellarihuoneen metallilattiaa vasten. Ääni aiheutti pöydälle sidotussa erinäisiä vastenmielisiä reaktioita. Tässä tapauksessa se oli epätoivoista heiluntaa ja ähkintää, pakonomaista itkua. Sen sellaista. Vartija kävelee ohi, katse tiukasti huoneen takaosassa.
Yli kolme metriä korkea ja ainakin tuplasti saman verran pitkä robottikäsi odotti kiltisti ohjeita, jotka vartija pian näppäilisi pienelle näytölle. Vangin numero, päivämäärä, toimeksiantaja ja niin poispäin. Arkinen ja yllätyksetön toimitus siis. Maailma eli enää numeroista.
…ja kello oli noin puoli kolme. Tuomio: väkivaltainen hengenriisto ja raivoavan kaupunkipalon sytyttäminen.
Vartija katsahti pöydällä rimpuilevaa nuorta, joka hieman säpsähteli jokaisella napinpainalluksella. Enpä olisi uskonut, vahti ajatteli ja pudisti päätään. Enkä usko vieläkään.
Koura nyökkäsi hyväksyvästi ja avasi metalliset sormensa. Pöydälle lasketun salkun salvat naksahtivat auki ja vartija asetteli neulan hellästi teräskouran ammottavaan kitaan, joka kolahti ruiskun ympärillä kiinni. Koura analysoi ja hyväksyi ruiskun sisällön. Yövuoro oli nyt siinä.
Kertakäyttöinen salkku jää huoneen nurkkaan siivoojan uudelleenohjelmoitavaksi ja desinfioitavaksi. Vartija suuntaa takaisin portaisiin ja kuulee metallisten komponenttien hyrisevän, nitisevän ja paukkuvan. Pöydän vanki alkaa huutaa siteiden alta. Vartija naksauttaa matkalla kattovalon pois päältä ja päästää pimeyden portaikkoon.
Jo seitsemännellä portaalla, on usein kuulunut epätoivoista nyyhkytystä.
Viidennellätoista pakottavaa yskintää.
Kahdennellakymmenennellätoisella väkivaltaista oksennusta. Litinää.
Neljännelläkymmenennelläneljännellä korviin kantautui veret seisauttavaa vinkunaa.
Ja juuri ennen painavan metallioven sulkeutumista vartijan selän takana, ei yleensä kuulunut enää yhtään mitään. Tämä yö oli kuitenkin kokonaan hiljaa. Jo monennetta kertaa.
Käytettävän myrkyn määrä oli tarkkaan määritelty ohjesäännössä. Siihen vartija ei voinut vaikuttaa, vaikka kuinka olisi toivonut. Pyrkimys ei ollut toimittaa ihmistä heti, vaan aiheuttaa sitä ennen rangaistukseen verrattava määrä kärsimystä. Pelote sitä ja pelote tätä. Selittämättömistä syistä, toimitettavien määrä ei laskenut, vaikka myrkyn vaikutuksia kehuttiin lapsille jo esikoulussa.
Yövartija tiesi olevansa onnekkaassa roolissa, sillä hän pääsi käyttämään tuota laajasti arvostettua ainetta sen kokemisen sijaan. Myrkkyvahti ei siitä huolimatta ollut hänenkään toiveammattinsa. Toiset hamusivat professiota vain, koska se avasi myrkyn lisäksi rajattoman pääsyn muihinkin kemikaaleihin. Virkistymistä varten. Myrkkyvahdit eivät keskimäärin eläneet monenkaan yön läpi.
Vartija nosti myrkkyampullin ja omatekoisen anestesianesteen takaisin hyllyyn. Hän muisti kaikki ne yöt. Elävästi. Pienetkin yksityiskohdat niistä sadastayhdeksästäkymmenestäkahdeksasta ensimmäisestä yöstä. Ja niistä lukuisista portaista.
Mustat sormet laskivat vuoroja uudestaan yhteen, kunnes päästivät hengityssuojan helpottuneilta kasvoilta pois. Kuunvalo heijastui vitivalkoisista leukaperistä, helmenkiiltävistä hampaista.
Vartija hymyili kuuta ja sai nuo kovat silmänsäkin kiiltämään. Eikä todella enää muistanut.
kirj. 26.9.2023