Nahkahäntäiset luikkivat soraa potkivien saappaideni rahisevia askeleita karkuun. Rottakaksikko löysi lähellä istuvan kerjäläisen takin alta turvapaikan. Koditon ei katso päin, vaan jatkaa edessään siintävien metalliputkien tuijottelua lasittunein silmin. Vaistomaisesti käännän katseeni samaan suuntaan.
Muistan kurssilta, että nämä jylhät tornit pystytettiin aikoinaan juhlistamaan vapauttamme. Niitä juhlittiin ja palvottiin. Ihminen oli voittanut yhden neljästä perusvuorovaikutuksesta: painovoiman. Tie uusiin maailmoihin oli ollut täten auki. Ja kun toiset lensivät tähtiin, osan oli myös pakko jäädä jälkeen. Kuten monumenttienkin täytyi. Enää niille lauloi halkeillutta peltipintaa nuoleskeleva tuuli.
”Sinulla on laadukkaat saappaat”, koditon totesi katsomatta päin ja silitteli rottia sylissään. ”Perinteistä käsityötä ja iskunkestävää nahkaa. Mihis olemme matkalla?”
Katsoin kerjäläisukkoa maidonvalkeisiin silmiin ja kävelin lähemmäs. En erottanut niistä mitään väriä. Rotat vikisivät ja vaikersivat joka askeleella.
”Kiitos”, vastasin sotilaskoulussa opitulla itsevarmuudella. ”Miksi luulet, että olisin tullut hakemaan sinut?” jatkoin, lisäten sekaan ripauksen Maan murretta.
”Hyväntekijät ja enkelit eivät kulje tuollaisissa kengissä. Olet tullut valloittamaan tai varastamaan. Ja täällä ei ole enää mitään valloitettavaa.”
Kerjäläinen veti oliivinvihreää lämpövilttiä tiukemmin ympärilleen ja peitteli rotat sen alle. Hänen ympärillään oli paperipusseja, muovipulloja, kolisevia peltipurkkeja ja iso jätesäkki, johon kerjäläinen nojasi tukevasti.
”En ole tullut valloittamaan enkä varastamaan. Kengät sain aikoinaan isältäni, joka oli myös pystyttämässä näitä ylväitä rakennelmia. Tulin yksinkertaisesti juhlistamaan ja ihailemaan itseäni edeltäneiden työtä. Onko se kielletty?” Tajusin sanoneeni jo liikaa ja käänsin katseeni.
”Edeltäjiesi työtä, vai? Kaikenlaisia lörpöttelijöitä sitä päästetään nykyään palvelukseen. Mutta ei huolta, tunnistin sinut sotilaaksi jo askeltesi perusteella. Niitä et saa valheillasi piiloon, vaikka kuinka yrität”, kerjäläinen hekotteli.
Katsoin jalkoihini ja jouduin korjaamaan asentoani hieman. Saappaat alkoivat tuntua yllättävän raskailta. Rotat kurkkasivat taas viltin alta. Vanhus alkoi käydä hermoilleni.
”Hyvä on kerjäilijä, arvasit oikein. Tulin suorittamaan sotilastehtävää, mutta se ei kosketa sinua. En kanna kivääriä.”
Kiihtymys mursi aksenttini, joka ilmeisesti huvitti edessäni istuvaa vanhusta. Miksei hän luikkinut karkuun, kuten käskynannossa luvattiin? Oliko hän jo niin vanhuuden musertama, ettei päässyt enää edes jaloilleen? Aikansa hän ainakin jaksoi nauraa.
”Tiedätkös, herra aseeton sotilas, miksi nuo edessäsi halkeilevat, ylväät metallitornit on aikoinaan oikein pystytetty? Ne eivät kelpaisi asumiseen täällä keskellä hiekkamaita, eivät todella huimaa päätä kauneudellaan, saati sitten muistuta edes ihmisen mahdista. Miksi ne siis ovat olemassa?”
Kerjäläinen osoitti suoraan eteensä, mukamas myös nähden mitä sormensa takana kiinsi. Minä kuitenkin näin valtavat rivistöt eri korkuisia ja muotoisia lieriöitä, torneja, kankia ja sauvoja. Niiden lukuisat pinnat olivat täynnä reikiä ja syöpymisen muodostamia kerroksia. Ne toivat etäisesti mieleeni kotiplaneetan metsät ja opiston pihan koristeet. Olin kuullut, että niihin oli haettu mallia Maasta, jossa tuollainen kauneus oli ilmeisesti joskus ollut arkipäivää.
”En tiedä, herra Maan kerjääjä. Enkä välttämättä edes välitä. Mikä ikinä se onkaan, se näyttää rumalta, vääntyneeltä, vanhalta ja tarpeettomalta. Hieman, kuin tämä koko planeetta!”
Kerjäläinen nostatti kasvoilleen vienon hymyn.
”Olet viisaampi kuin luulinkaan, Sotilas. Paikkaat löysät huulesi terävällä älyllä hienosti. Edessäsi siintää vuoriston muotoja mallaileva muistomerkki, Suuruuden muistolle. Edeltäjäsi hakkasivat kotinsa jokaisen nyppylän maan tasalle ja repivät sen hedelmät itselleen, miltei merenpohjaa myöten. Rakensivat sitten löytämistään jalometalleista ne alukset, joilla pakenivat tältä kuolevalta planeetaltaan. Romumetallin jättivät jälkeensä, yhtenä ylpeänä könttänä. Tuuli omistaa sen nyt.”
”Hienoa, opin tänään jotain uutta, vanhus”, ivasin ja annoin sen jo kuulua äänessäni. ”Jos kerran tiedät tämän kaiken, tiedät myös mitä tulin täältä hakemaan? Ja aion sen myös saada.”
”Tiedän hyvinkin”, kerjäläinen nyökytti ja silitteli taas kahta rottaa sylissään. ”En vain tiedä, raaskinko antaa heitä sinulle.”
”Raaskimisesta ei ole nyt kysymys, vaan se on tehtäväni suorittamisen edellytys. Ja suoritan sen onnistuneesti loppuun. Seuraan vain käskyjä, joten -”
En saanut sanottua lausettani loppuun asti, kun Kerjäläinen nousi pystyyn, veti vilttinsä alta pistoolin ja osoitti sen hiilimustan piipun suoraan kasvojani kohti. Hänen teräksiset valkuaisensa pureutuivat takaraivooni asti.
”Et edes tiedä, mitä tehtävät ja käskyt ovat! Mitä tarkoittaa uhraus! Edeltäjäsi sen tiesivät ja päättivät silti uhrata kaiken, että saisivat itselleen oman, täydellisen maailmansa. Vaan siinäpäs vasta herroilla täydellisyyttä, löysivät planeetan täynnä niin viheliäisiä olentoja, että tuli jopa ruttoa ikävä! Ja rottiani he eivät saa. He eivät vie täältä enää mitään. Käänny ympäri tai päätä päiväsi tähän, aseeton Sotilas. Saat kaatua saappaat jalassa. Päätä pian.”
Tiesin, ettei vanhus uskaltaisi ampua. Laukaus kuuluisi mailien päähän ja loput partiostani tulevat varmasti perään. Hänenkin täytyi tietää se. Miksi hän oli niin itsevarma? Oli selvää, ettei kerjäläinen painaisi liipaisinta. Bluffaa. Sitten kuulin taas metallin laulun.
Tuuli yltyi ja alkoi vinguttaa metallin väärää pintaa. Ääni paisui ja paisui ja yltyessään peittäisi varmasti laukaukset alleen. Tätäkö kerjäläinen odotti? Hänen hymynsä leveni.
”Säästän henkesi, jos arvaat mitä jätesäkissäni on!” kerjäläinen huusi vinkuvan tuulen läpi.
Rotanmyrkkyä. Ei, rotanruokaa. Peitto ja tyyny? Lapio? Metallimalmia, roskaa? Antaa olla, mietin ja vedin pistoolin mielestäni vikkelään esiin. Kaksi nopeaa laukausta.
Löysin itseni makaamasta vasten oranssia hiekkaa. Kädet eivät kanna. Jalat eivät liiku. Mistä tuo koditon oli saanut armeijan lamautinpistoolin? Pohdin, kunnes näin eteeni kaatuneen jätesäkin. Se oli täynnä sotilasluokan maihinnoususaappaita.
27.3.2023